Työtä, joka maistuu hyvältä

Valio-konserni tarjoaa erilaisia työtehtäviä esimerkiksi tuotannossa, varastoissa, tuotekehityksessä, myynnissä, markkinoinnissa, ulkomaan toiminnoissa sekä taloushallinnossa. Suuri osa tehtävistä on eri alojen ammattitehtäviä. Kaikki valiolaiset ovat merkittäviä tekijöitä tuotteen matkalla kuluttajan ruokapöytään.

Koulutus ja urapolut

Hyvä pohjakoulutus on edellytys menestyksekkäälle työtehtävien hoidolle yrityksessämme. Sen lisäksi Valio tukee henkilöstönsä kehittymistä ja koulutusta läpi työuran.

Valion koulutus- ja valmennusohjelmat suunnitellaan yhteistyössä johdon, henkilöstön ja eri asiantuntijoiden kanssa. Henkilön jatkuvaa kehittymistä työuran eri vaiheissa tuetaan systemaattisen valmennusmallin Valio Akatemian avulla. Ohjelmilla on kiinteä yhteys paitsi strategian toteuttamiseen myös työhyvinvointiin. Valiolaisille laaditaan kehityskeskustelun yhteydessä henkilökohtainen tai tiimikohtainen oppimissuunnitelma.

Valio tarjoaa paljon mahdollisuuksia tehtäväkiertoon. Avoimet työpaikat ilmoitellaan aina ensisijaisesti Valion sisäisesti. Oman vakituisen työsuhteen puitteissa on mahdollista esimerkiksi tehdä määräaikainen sijaisuus toisella osastolla. Määräaikaisuuden päättyessä on mahdollista palata takaisin vanhoihin tehtäviin.

Panostamme hyvinvointiin

Henkilöstön hyvinvointi työssä on tärkeä osa Valion strategiaa. Valion hyvinvointiohjelman tavoitteina vuonna 2009 olivat työyhteisön avoin vuorovaikutus, esimiesten jaksamisen tukeminen sekä yksilön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen tukemalla liikunnan lisäämistä, painonhallintaa ja tupakoinnin lopettamista. Kehittämistavoitteiden asettamiseksi ja toiminnan seuraamiseksi Valiolla toteutetaan henkilöstökysely kaikille valiolaisille.

Valion henkilöstöperiaatteet ovat henkilökohtainen vastuu, avoimuus, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo. Valion henkilöstöperiaatteiden toteutumista seurataan eri ammattiryhmien edustajista koostuvassa yhteistyöryhmässä ja luottamusmiespäivässä. Sukupuolten ja henkilöstöryhmien välinen palkkatasa-arvo toteutuu Valiossa yleistä tasoa paremmin. "Naisen euro" on Valiossa 95 senttiä.


 

Kysyttyjä kysymyksiä

 

Miten haen töihin Valiolle?

Kaikki Valion ulkoisesti avoimet työpaikat julkaistaan www.valio.fi -sivuilla sekä rekrytointimedioissa. Mikäli et löydä sivuiltamme sinua kiinnostavia työpaikkoja, voit myös jättää avoimen työhakemuksen rekrytointijärjestelmäämme.

Miten palkkaus tehtävissä määrittyy?

Valiossa käytetään palkkauksessa työehtosopimusten mukaisia palkkausjärjestelmiä samoissa tehtävissä toimiville sekä tehtävän- ja pätevyyden arviointiin perustuvaa Hay-palkkausjärjestelmää ylemmille toimihenkilöille.

Minkälaisiin tehtäviin kesätyöntekijöitä palkataan?

Tarjoamme tulevana kesänä Suomessa eri toimipaikoillamme kesätöitä n. 450 henkilölle. Tarvitsemme lomittajia lähinnä logistiikka- ja tuotantotehtävissä eri toimipaikossamme. Muita yksittäisiä kesätyöpaikkoja on lähinnä myynnin ja taloushallinnon tehtävissä.

Miksi Valiolla on niin vähän avoimia työpaikkoja?

Henkilöstömme viihtyvyys on korkealla tasolla ja keskimääräinen Valiolla työskentelyaika on 13 vuotta. Vaihtuvuus on pientä ja tehtävistään irtisanoutuneiden määrä oli vuonna 2009 0,4 %. Valio myös palkitsee henkilöstöään pitkästä työurasta.